Eilen 6.12.2012 juhlittiin 95-vuotiasta itsenäistä Suomea.
Perinteisen kaavan mukaan tv:stä näytettiin tietysti tuntematonsotilas (joka kukkahattutätien pyynnöstä oli tänä vuonna saanut merkinnän k-12 ja siirretty näytettäväksi myöhäisempänä ajankohtana), sekä tietysti linnanjuhlat.
Itse en tänä vuonna vaivautunut valtion ykkös kemuja kokonaisuudessaan katsomaan. Jotenkin tuli sellainen olo, että harmittaa katsoa joka vuosi samojen ihmisten syövän ja varsinkin juovan hyvin minunkin maksamilla verorahoilla. Ymmärrän kyllä asian toisenpuolen, itsenäisyyden ja veteraanien kunnioittamisen hienojen juhlien merkeissä... Minun silmiini ei vain valitettavasti tänäkään vuonna näitä veteraaneja jonoksi asti näkynyt.
Niistä vähistä pätkistä mitä parhaimmiston juhlia jaksoin katsoa mieleeni painui erään julkimon sanat siitä, kuinka tärkeää musiikin ja viihdetaiteen merkitys huonoina aikoina on. Itse olen myös ihminen joka huonon hetken koittaessa turvautuu musiikkiin. Siksipä olenkin hänen kanssaan samaa mieltä viihteen merkityksestä hyvinvointiin. Juuri siksihän viihdettä tarvitaan, nostamaan alasvajonnut ja masentunut kansa taas jaloilleen. Parhaiten nykyisessä yhteisössä viihteen tekijöitä voisikin kuvata nimityksellä '' lama-ajan Jeesukset '', sillä onhan heillä paljon enemmän annettavaa köyhille kuin esim. nykyisellä presidentillämme. Vaikka hän onkin kovasti mainetta ja kunniaa niittänyt oman syrjäytimisenehkäisy-ohjelman aikaansaamisella. Valitettavasti tällä ohjelmalla ei ole mitään tekoa ihmisten ongelmien ratkaisemiseksi. Mutta sehän onkin sivuseikka... Pääasia, että jotain on aikaan saatu!
Vaikkei kaikkea rahalla korjattaisikaan mieleeni tuli myös ajatus, että mitäs jos ensi vuonna laitettaisiinkin edes puolet näiden komeiden juhlien kustannuksista ''syrjäytyneiden'' ja työttömien hyväksi? Eikö se olisi isänmaallinen ja konkreettinen teko myös valtionjohdon taholta?
Toisaalta, kyllähän köyhä kansa osaa itsekkin juhlia... http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012120616416571_uu.shtml. Ja varmuudella myös köyhällistöäkin tällä menolla jonkin sortin linnankutsut odottovat... Suomihan on tasa-arvon maa.
perjantai 7. joulukuuta 2012
torstai 29. marraskuuta 2012
Dolce Gusto
Vannoin, että tämä on semmoinen blogi, jossa ei kirjoitella shoppailuressuista ja ihanista uusista ostoksista. Mutta kuten minut hyvin tuntevat tietänee, lupaukset ovat liukuvia käsitteitä.
Tietokoneeni on temppuillut jo pidemmän aikaa, joten päätinpä tehdä asialle jotain. Kiertelin erinäisissä liikkeissä kyselemässä mitä maksaisi korjata koneen viat, rikki mennyt tuuletin ja akun uusiminen. Joka liikkeessä vastaus oli sama '' ei vanhaa kannata korjata, osta uusi ''... Edellinen konehan kestikin peräti kaksi ja puoli vuotta.
Lopulta päädyin Giganttiin ja katselin silmät pyöreänä siellä edestakaisin juoksentelevia ihmisiä. Mietin siinä palvelua odotellessa, että nykyistä maailmanmenoa voisi parhaiten luonnehtia sanoin ''joka hipin märkäuni ''. Ei siksi, että asiat olisivat kulutuksen suhteen kestävän kehityksen tasolla, vaan koska tässä yhteiskunnassa riittää todellakin ympäristöstä kiinnostuneille läyhäämistä ja vatkaamista vielä pitkäksi aikaa.
Itse en koskaan ole ollut mikään erityinen kestävän kehityksen vaalija. Ilmastonmuutos höpinääkin olen pitänyt rahastuksena (ja pidän osittain edelleen). Hippien puuhasteluistakin olen pysynyt poissa, sillä jämptinä miehenä en ihan joka vouhotukseen mukaan lähde. Tänään jäin kuitenkin osaltani miettimään onko tässäkään menossa mitään järkeä. Kaikki tuotteet näyttävät kestävän vain takuuajan ja sen jälkeen ne on sama heittää vaikka suoraan Saimaahan. Mitään ei kannata enää korjata, koska se on taloudellisesti kannattamatonta. Tähänkin joku viisas ja noheva voi toki vastata, että '' ympäristön suojelemista ei pidä mitata rahassa ''... Minullakin on valmis vastaus viisaalle, '' opiskelijabudjetilla ei paljon mietitä mikä on hyväksi ympäristölle, vaan mikä omalle kukkarolle ''.
Sain tietokoneen valituksi (sellaisen kukkarolle sopivan tarjouspaskan) niiden kaikkien kymmenien koneiden joukosta. En kerinnyt edetä montaa hyllyriviä, kun kimppuuni hyökkäsi nainen myyden AIVAN IHANAA Dolce Guston uutta kahvinkeitintä... Aikansa ylistettyä tuotetta hän kysyi minulta haluanko maistaa kahvia. Totesin, että ei kai siitä haittaakaan ole. Tuossa vaiheessa en tiennyt edessä olevan puolen tunnin sessiota, jossa nainen ylisti tuotteen maasta taivaaseen ja haukkui kaikkien muiden valmistajien vastaavat tuotteet... Siinä vaiheessa, kun kiersin naisen kanssa esittelypöytää ympäri kolmatta kertaa, kuin pässiä olisi vedetty narussa ajattelin, että tästä tilanteesta pitää päästä ja äkkiä pois. Mietin vain, että olenko ahne vai helvetin tyhmä, kun jään kuuntelemaan puoleksi tunniksi yli-innokkaan myyjän kouhotusta pelkän kahvikupposen takia. Kaikista parasta oli huomata esittelijän ilme, kun Dolce Gustosta ei tehtykään kauppoja. Olkoon se minun ympäristöteko tälle päivälle.
Eipä mulla muuta!
Tietokoneeni on temppuillut jo pidemmän aikaa, joten päätinpä tehdä asialle jotain. Kiertelin erinäisissä liikkeissä kyselemässä mitä maksaisi korjata koneen viat, rikki mennyt tuuletin ja akun uusiminen. Joka liikkeessä vastaus oli sama '' ei vanhaa kannata korjata, osta uusi ''... Edellinen konehan kestikin peräti kaksi ja puoli vuotta.
Lopulta päädyin Giganttiin ja katselin silmät pyöreänä siellä edestakaisin juoksentelevia ihmisiä. Mietin siinä palvelua odotellessa, että nykyistä maailmanmenoa voisi parhaiten luonnehtia sanoin ''joka hipin märkäuni ''. Ei siksi, että asiat olisivat kulutuksen suhteen kestävän kehityksen tasolla, vaan koska tässä yhteiskunnassa riittää todellakin ympäristöstä kiinnostuneille läyhäämistä ja vatkaamista vielä pitkäksi aikaa.
Itse en koskaan ole ollut mikään erityinen kestävän kehityksen vaalija. Ilmastonmuutos höpinääkin olen pitänyt rahastuksena (ja pidän osittain edelleen). Hippien puuhasteluistakin olen pysynyt poissa, sillä jämptinä miehenä en ihan joka vouhotukseen mukaan lähde. Tänään jäin kuitenkin osaltani miettimään onko tässäkään menossa mitään järkeä. Kaikki tuotteet näyttävät kestävän vain takuuajan ja sen jälkeen ne on sama heittää vaikka suoraan Saimaahan. Mitään ei kannata enää korjata, koska se on taloudellisesti kannattamatonta. Tähänkin joku viisas ja noheva voi toki vastata, että '' ympäristön suojelemista ei pidä mitata rahassa ''... Minullakin on valmis vastaus viisaalle, '' opiskelijabudjetilla ei paljon mietitä mikä on hyväksi ympäristölle, vaan mikä omalle kukkarolle ''.
Sain tietokoneen valituksi (sellaisen kukkarolle sopivan tarjouspaskan) niiden kaikkien kymmenien koneiden joukosta. En kerinnyt edetä montaa hyllyriviä, kun kimppuuni hyökkäsi nainen myyden AIVAN IHANAA Dolce Guston uutta kahvinkeitintä... Aikansa ylistettyä tuotetta hän kysyi minulta haluanko maistaa kahvia. Totesin, että ei kai siitä haittaakaan ole. Tuossa vaiheessa en tiennyt edessä olevan puolen tunnin sessiota, jossa nainen ylisti tuotteen maasta taivaaseen ja haukkui kaikkien muiden valmistajien vastaavat tuotteet... Siinä vaiheessa, kun kiersin naisen kanssa esittelypöytää ympäri kolmatta kertaa, kuin pässiä olisi vedetty narussa ajattelin, että tästä tilanteesta pitää päästä ja äkkiä pois. Mietin vain, että olenko ahne vai helvetin tyhmä, kun jään kuuntelemaan puoleksi tunniksi yli-innokkaan myyjän kouhotusta pelkän kahvikupposen takia. Kaikista parasta oli huomata esittelijän ilme, kun Dolce Gustosta ei tehtykään kauppoja. Olkoon se minun ympäristöteko tälle päivälle.
Eipä mulla muuta!
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
'' Eipä tässä siitä ole kysymys ''
Jaahas!
Pitänee hieman selittää... Olen likipitäen 20-v nuori mies Lappeenrannasta. Lisäisin mielelläni vielä komea ja fiksu, mutta koitan pitää tämän blogin kirjoitukset niin todellisuuspohjan mukaisina kuin mahdollista. Vaikka itselleen ja muille valehteleminen onkin parasta.
Opinnot:
Olen syksyllä 2012 Joensuusta Lappeenrantaan '' pätemisen tarpeen perässä '' muuttanut. Keväällä valmistuttuani lähihoitajaksi ja kesän vietettyäni suljetulla osastolla (työn merkeissä) päätin lähteä hakemaan sitä ominta jatkoa uralle.
Miksi minä perustin blogin ?:
Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja aionkin tässä blogissa tuoda aika-ajoin omia näkemyksiäni asioista esille. Minua ei kiinnosta blogini käviämäärät, eikä tarkoitukseni ole ihastuttaa tai vihastuttaa ketään. Minulle ominta on sanoa asiat suoraan ja välillä kärjistäen, joten hermotautisille tämä blogi ei välttämättä sovellu. Näen että juuri tämä voi olla kanava jakaa tavallisia juttuja muiden aktiivisten ihmisten kanssa.
Blogin nimestä:
Se että blogini nimi on SvampensDagbok (juopon päiväkirja) kertoo ehken jotain kieroutuneesta huumorintajusta. Voisinkin sanoa '' hieman itseironiaa tähänkin blogiin ''.
Katsotaan mitä tuleman pitää...
Pitänee hieman selittää... Olen likipitäen 20-v nuori mies Lappeenrannasta. Lisäisin mielelläni vielä komea ja fiksu, mutta koitan pitää tämän blogin kirjoitukset niin todellisuuspohjan mukaisina kuin mahdollista. Vaikka itselleen ja muille valehteleminen onkin parasta.
Opinnot:
Olen syksyllä 2012 Joensuusta Lappeenrantaan '' pätemisen tarpeen perässä '' muuttanut. Keväällä valmistuttuani lähihoitajaksi ja kesän vietettyäni suljetulla osastolla (työn merkeissä) päätin lähteä hakemaan sitä ominta jatkoa uralle.
Miksi minä perustin blogin ?:
Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja aionkin tässä blogissa tuoda aika-ajoin omia näkemyksiäni asioista esille. Minua ei kiinnosta blogini käviämäärät, eikä tarkoitukseni ole ihastuttaa tai vihastuttaa ketään. Minulle ominta on sanoa asiat suoraan ja välillä kärjistäen, joten hermotautisille tämä blogi ei välttämättä sovellu. Näen että juuri tämä voi olla kanava jakaa tavallisia juttuja muiden aktiivisten ihmisten kanssa.
Blogin nimestä:
Se että blogini nimi on SvampensDagbok (juopon päiväkirja) kertoo ehken jotain kieroutuneesta huumorintajusta. Voisinkin sanoa '' hieman itseironiaa tähänkin blogiin ''.
Katsotaan mitä tuleman pitää...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)