Dolce Gusto

Vannoin, että tämä on semmoinen blogi, jossa ei kirjoitella shoppailuressuista ja ihanista uusista ostoksista. Mutta kuten minut hyvin tuntevat tietänee, lupaukset ovat liukuvia käsitteitä.

Tietokoneeni on temppuillut jo pidemmän aikaa, joten päätinpä tehdä asialle jotain. Kiertelin erinäisissä liikkeissä kyselemässä mitä maksaisi korjata koneen viat, rikki mennyt tuuletin ja akun uusiminen. Joka liikkeessä vastaus oli sama '' ei vanhaa kannata korjata, osta uusi ''... Edellinen konehan kestikin peräti kaksi ja puoli vuotta.

Lopulta päädyin Giganttiin ja katselin silmät pyöreänä siellä edestakaisin juoksentelevia ihmisiä. Mietin siinä palvelua odotellessa, että nykyistä maailmanmenoa voisi parhaiten luonnehtia sanoin ''joka hipin märkäuni ''. Ei siksi, että asiat olisivat kulutuksen suhteen kestävän kehityksen tasolla, vaan koska tässä yhteiskunnassa riittää todellakin ympäristöstä kiinnostuneille läyhäämistä ja vatkaamista vielä pitkäksi aikaa.

Itse en koskaan ole ollut mikään erityinen kestävän kehityksen vaalija. Ilmastonmuutos höpinääkin olen pitänyt rahastuksena (ja pidän osittain edelleen).  Hippien puuhasteluistakin olen pysynyt poissa, sillä jämptinä miehenä en ihan joka vouhotukseen mukaan lähde. Tänään jäin kuitenkin osaltani miettimään onko tässäkään menossa mitään järkeä. Kaikki tuotteet näyttävät kestävän vain takuuajan ja sen jälkeen ne on sama heittää vaikka suoraan Saimaahan. Mitään ei kannata enää korjata, koska se on taloudellisesti kannattamatonta. Tähänkin joku viisas ja noheva voi toki vastata, että '' ympäristön suojelemista ei pidä mitata rahassa ''... Minullakin on valmis vastaus viisaalle, '' opiskelijabudjetilla ei paljon mietitä mikä on hyväksi ympäristölle, vaan mikä omalle kukkarolle ''.

Sain tietokoneen valituksi (sellaisen kukkarolle sopivan tarjouspaskan) niiden kaikkien kymmenien koneiden joukosta. En kerinnyt edetä montaa hyllyriviä, kun kimppuuni hyökkäsi nainen myyden AIVAN IHANAA Dolce Guston uutta kahvinkeitintä... Aikansa ylistettyä tuotetta hän kysyi minulta haluanko maistaa kahvia. Totesin, että ei kai siitä haittaakaan ole. Tuossa vaiheessa en tiennyt edessä olevan puolen tunnin sessiota, jossa nainen ylisti tuotteen maasta taivaaseen ja haukkui kaikkien muiden valmistajien vastaavat tuotteet... Siinä vaiheessa, kun kiersin naisen kanssa esittelypöytää ympäri kolmatta kertaa, kuin pässiä olisi vedetty narussa ajattelin, että tästä tilanteesta pitää päästä ja äkkiä pois. Mietin vain, että olenko ahne vai helvetin tyhmä, kun jään kuuntelemaan puoleksi tunniksi yli-innokkaan myyjän kouhotusta pelkän kahvikupposen takia. Kaikista parasta oli huomata esittelijän ilme, kun Dolce Gustosta ei tehtykään kauppoja. Olkoon se minun ympäristöteko tälle päivälle.

Eipä mulla muuta!